Drive safe

Muutin jokin aika sitten virallisesti kirjoille Ranskaan ja prosessin kylkiäisenä postiluukkuun kolahti yllättäen Ulkosuomalainen-lehti. Lehti on suunnattu - tadaa - maamme rajojen ulkopuolella asuville suomalaisille. Sitä selaillessani mietiskelin, etten osaa (ainakaan vielä) samaistaa itseäni vuosia ulkomailla asuneisiin suomalaisiin, saati Kanadassa eläviin monennen sukupolven maahanmuuttajiin, joista lehdessä kirjoitettiin. Virallisesti kuulun kuitenkin nyt saman termin alle.

Samana päivänä luin expatin elämää koskevan artikkelin, johon puolestaan osaan samaistua oikein hyvin. Siinä ulkomailla asuvan juuretonta ja joskus tulevaisuuden kannalta melko näköalatonta arkea verrattiin "Peter Pan -olotilaan". Ystävät ympärillä vakiintuvat, kun itse on juuttunut jonkinlaiseen nuoruuslimboon ilman vakituista työtä tai tarkkoja tulevaisuudensuunnitelmia.

Tuskin tässä itse on vielä varsinaisesti mihinkään juuttunut, mutta paikalla jumittamisen tunne hiipii salakavalasti omaankin alitajuntaan aina, kun kuulee ystävien talonrakennusprojekteista, kihlajaisista ja perheenlisäyksistä. Itse vertaisinkin artikkelissa kuvailtua näköalattomuuden tunnetta leikkimielisesti rekan perässä ajelemiseen. Imussa on mukava mennä, mutta kaikki tuntuvat ohittavan, eikä koskaan oikein näe kunnolla eteensä. On kuitenkin lohdullista tietää, ettei tässä yksin ajella.

A scene from expat life,
or just French drivers trying to reach the airport on summer tyres during the first snow fall in 2012

I moved officially to France some time ago, and as a result of all the bureaucracy I received a magazine called "Ulkosuomalainen". It's directed to Finns living abroad - as the name aptly puts it, "the out-Finnish". Leafing through the magazine made me think about how I can't (at least yet) identify myself with long-term expatriates, not to mention those Canadian descendants of Finnish immigrants the magazine had an article about. Yet I'm now officially refered to with the same term.

The same day I read this article about the life abroad I can very much relate to. It describes the somewhat rootless and sometimes viewless expat life as "Peter Pan -existence". The friends around you are settling down, where as you seem to be stuck in a sort of youth limbo without permanent job or specific plans for the future.

I wouldn't say I'm exactly stuck anywhere yet, but that feeling of marking time does creep to the back of my mind every time I hear my friends building houses, getting engaged or having children. I would compare the feeling to driving behind a truck. It's a nice drafting drive, but everybody seems to pull ahead, and you can never really see the horizon. It's comforting to know, though, that I'm not driving alone here.