Um. Eh? Pardon moi? - Kieli kylpyyn

Ulkomailla eläminen tarkoittaa jatkuvaa kielikylpyä, ottipa sen aktiivisen oppimisen välineeksi tai ei. Tarkasta kielipolitiikastaan tunnetussa Ranskassa voi hyvin viettää viikkoja kuulematta puolta sanaa englantia. Puolta sanaa siksi, että joskus harvoin TV-ohjelmien duppauksen takaa ehtii livahtaa eetteriin ehkä juuri tuon verran anglismeja.

Omia suosikkejani ovat ehdottomasti ranskaksi dupatut amerikkalaiset reality-sarjat ja englanninkielisten hittibiisien kokonaan tai osittain ranskankielistetyt versiot. Totta, käännettiinhän Suomessakin ulkomaan iskelmiä. 60-luvulla...

Onneksi Ranskakin siirtyy hiljalleen digitaalisiin lähetyksiin ja joitain TV-ohjelmia voi nyt jo katsella alkuperäisellä kielellä VO:ina (version original). Vaikka ranskankielisen ohjelmien katselemisesta on tietysti apua kielen oppimisessa. Sanavarastoon on tarttunut  mm. sellaisia arjessa hyödyllisiä sanoja kuin camera cachée (piilokamera) ja garde à vue (pidätysvankeus) ;D

Toisaalta ranskalaisten kielitaidoista huokuu vakavasti puhuen juuri vieraskielisten mediasisältöjen vähyys. Toisin kuin me suomalaiset, ranskalaiset eivät ime TV:stä repertuaariinsa sellaisia nasevia sanontoja kuin: "sweet-fucking-baby-jesus-you-scared-the-shit-out-of-me." Mutta perusilmaisutkaan eivät aina ole kovin tukevasti hanskassa. Tästä surullisenhupaisana esimerkkinä vaikkapa juna-asemalla portaiden vieressä näkemäni kulkusuunnasta kertova "Get down" -kyltti.

Ei sillä, ettenkö päästelisi suustani samantyylisiä lapsuksia ranskaksi lähes päivittäin. Onneksi Uuden-Seelannin neljänneksi suosituin parodiafolkduo Flight of the Conchords on tehnyt näppärän opetusvideon, jolla saa takuuvarmasti ranskan alkeet haltuun!

                                   

Living aboard means a constant language immersion, whether you make it as an active tool of learning or not. France is known from its strict language policy, and it’s easy to spend weeks in the coutry without hearing half a word of English. Half a word for the reason that that’s how much you might just be able to overhear from any TV-program before the French voiceover covers the original soundtrack.

My favorite examples of dubbing have to be the French-overed American reality series and partly or completely Frenchned hit songs. Sure, they used to translate foreign songs in Finland too. In the 60’s…

Luckily France is moving towards the digital broadcasts and some of the programs are already available in VO (version original). On the other hand the Francophone TV has also helped me learning the language. I’ve learned such important daily words such as camera cachée (hidden camera) and garde à vue (police custody) ;D 

Seriously speaking though, the lack of Anglophone media content is often quite obvious in the language skills of the French. Unlike we Finns, they won’t absorb into their vocabulary such witty Americanisms such as "sweet-fucking-baby-jesus-you-scared-the-shit-out-of-me." But even the basic expression can sometimes bea bit difficult, as the “Get down” -sign next to the stairs of a railway station suggested.

I’m sure I make similar lapsus linguae in French pretty much every day. Luckily the New Zealand's fourth most popular parody folk duo Flight of the Conchords has this clever video, guaranteed to teach you the essentials of French language!

Très française, quoi!

Edellisessä postauksessa julistin taistelevani ranskalaistumista vastaan. Tässä kuitenkin oiva listaus merkeistä, jotka osoittavat, että sinusta on tulossa ranskalainen (Shari Leslie-Segallin artikkeli fusac.fr-sivustolla). Tunnustan, havaitsen osan jo itsessänkin. (P.S. Fusac.fr on ehdoton tiedonlähde kaikille Pariisin ulkomaaneläville.)

I declared in my previous post to rebel against becoming French. Here's anyhow an excellent list of signs that show you're turnig into a Frenchman (article on fusac.fr by Shari Leslie-Segall). I have to admit I do recognize some of them already. (P.S. fusac.fr is the website to visit for all the Paris expatriates.)

Attack of the Finnish Grumpy

Kirjoitetaanpa vähän kulttuurishokista ja stereotypioista. Sillä saan varmasti syyttää nimenomaan kulttuurishokkia siitä, että ulkomailla eläminen tuntuu nostavan suomalaisuuteni pintaan aivan ennennäkemättömin tavoin, niin hyvässä kuin pahassakin. Kulttuuriltaan ulospäinsuuntautuneemmassa Ranskassa minusta kuoriutuu nimittäin toisinaan puhdasrotuinen Suomenjurottaja, joka pistää niskakarvat pystyssä hanttiin keski-eurooppalaiselle etiketille.

Ranskalaismaisemassa Suomenjurottajan tunnistaa muun muassa siitä, että hän ei välittömästi hymyillen tervehdi jokaista tuntematonta kaduntallaajaa iloisella bonjourilla, vaan korkeintaan vilkaisee heitä kulmiensa alta. Ahtaalla kadulla Suomenjurottaja toki väistää vastaantulijaa, mutta ei koe tarpeelliseksi kajauttaa pardonia jokaisessa ohitustilanteessa, ellei mitään varsinaista törmäystä ole tapahtunut. Vielä vähemmän Suomenjurottaja kokee tarvetta pyydellä anteeksi kurottaessaan ottamaan jotain ruokapöydässä, eikä huomaa moukkamaisuuttaan santsatessaan ruokaa/juomaa/leipää tarjoamatta samalla muillekin.

Suomenjurottaja saa etenkin alkuun vakuutella ranskalaisille kanssaeläjilleen, etteivät hiljaiset hetket automaattisesti tarkoita jonkin olevan huonosti. Matkaillessa/ruokaillessa/vieraillessa hänen pitää toistella kaiken olevan ihan oikeasti kunnossa, vaikka viljeleekin ranskalaisia säästeliäämmin ”qu'est ce que c’est bon/on est bien/il fait beau” -ihastelurepliikkejä.

Smalltalkissa Suomenjurottaja on toivoton. Hiljattain tätä joutui todistamaan viaton kaupan kassa, joka halusi keventää jonotustunnelmaa kysäisemällä aikoiko Suomenjurottaja kypsentää ostamansa vihannekset. Tuijotettuaan kassaa ensin monttu auki töksäytti jälkimmäinen lopulta: ”Joo. Kui ni?” Hämmentynyt kassa selitti hämillään, että ajatteli vain kysyä, koska ei itse tiennyt miten kyseistä vihannesta voisi valmistaa.

Suomenjurottajan tapoja kummastellaan myös Ranskan naapurimaassa Saksassa. Siskoni vieraili äskettäin luonani saksalaisen poikakaverinsa kanssa. Tuli puhetta Air Francen lentokenttäbussien ahtaasta jalkatilasta ja kerroin, että edellisellä bussireissulla edessäni istunut matkustaja vei loputkin tilat kallistamalla penkkinsä selkänojan taaksepäin. Saksalainen kysyi, että kai huomautin asiasta. Tähän siskoni totesi nauraen: ”Ei tietenkään huomauttanut. Hän on suomalainen!” Jumankauta juu nääs Suomenjurottajahan ei asiaan puutu vaan matkustaa loppumatkan paalu otsassa. (Ranskalaisesta toimintamallista kerroinkin jo teksissä ”Ta guele, madame".)

Seuraavalla Suomen reissulla harkitsenkin hankkivani väinämöishatun (tai vastaavan ulkoisen merkin), josta ranskalaiset tietävät jo kaukaa olevansa tekemisissä eksoottisen Suomenjurottajan kanssa. Vaarana tietty on, että lätsä tulkitaan joksikin uskonnolliseksi symboliksi (kuten vanha kunnon antennipipa aikoinaan Espanjan lomalla) ja kielletään Ranskan mallin mukaan julkisilla paikoilla. Siinä kokisi sitten  ennestäänkin uhanalainen Suomenjurottaja olonsa vielä uhatummaksi.

Vakavissaan täytyy myöntää, että suomalaisilla olisi todellisuudessa paljon opittavaa ranskalaisista käytöstavoista ja saisin ottaa uuden kulttuuriympäristöni avoimielisemmin vastaan. Oli kuitenkin osuvaa, että kun kävimme katsomassa viimeisimmän Asterix-leffan, ”Asterix ja Obelix Britanniassa”, lempihahmojani olivat luonnollisesti leffan pelottomat viikingit, joiden pahin pelko oli pakkosivistyminen. Yritin selittää ranskalaiselle poikaystävälleni tätä perisuomalaista ominaisuutta, mutta hänelle vertaus Seitsemään Veljekseen ei oikein auennut.
Miten sitä sanottiinkaan, "maassa maan tavalla"… No, minähän omaksun ranskalaisilta vähän sitä kuuluisaa ”la résistancea” ja jurotan vaikka läpi harmaan patongin.

This book from 1947 pictures the attack of the Finnish Grumpy,
and apparently the counter attack of too many French croissants

Let's write a little about the culture shock and stereotypes. Cause I guess it's the culture shock that can be blamed for the new unseen ways my Finnish identity is surfacing here in France. I have noticed that in the extrovert France I time to time turn into this exotic Finnish Grumpy, who is stubbornly resisting the Central European etiquette.

The Finnish Grumpy can be spotted in the French landscap by the manner she isn’t cheerfully greeting every single stranger on the street with a bonjour, but at best glances at them under her eyebrows. On a cramped street the Finnish Grumpy steps aside, but doesn’t feel the urge to ‘pardon’ at every passing as there hasn’t been any actual collision. The Finnish Grumpy feels even less need to ‘pardon’, when reaching for something at the table, and doesn’t notice being a complete peasant helping herself to more food/drink/bread without serving the others as well.

The Finnish Grumpy has to, especially in the beginning, keep convincing the French that silence doesn’t necessarily mean something’s wrong. When travelling/eating/visiting she has to repeat that everything is really alright, even if she uses less of the ”qu'est ce que c’est bon/on est bien/il fait beau” -lines loved by the French.

Small talk is basically unknown to the Finnish Grumpy. The latest victim to this was an innocent supermarket cashier, who tried to cheer up the queueing by asking if the Finnish Grumpy was going to cook the vegetables she bought. After staring at her for a moment the Grumpy managed abruptly: “Yeah. Why?” The poor cashier explained that she only thought she’d ask, as she didn’t know how to cook the vegetable in question.

The manners of the Finnish Grumpy are also marveled at in France’s neighbor, Germany. My sister visited me recently with her German boyfriend. We talked about the cramped legroom of the Air France airport shuttle bus. I explained that the last time I took the bus, the person in front of me lowered the back of his seat and took even the rest of the small space. The German asked if I complained the guy about this. My sister laughed: “Of course she didn’t, she’s Finnish!” That’s right, like a good Finnish Grumpy would, I sat the rest of the journey in silent fury. (More about the French way to handle this type of situations in "Ta guele, madame".)

On my next visit to Finland I’m planning to buy this traditional Finnish hat (worn by the scouts) to warn the French from distance that they are dealing with an exotic Finnish Grumpy. There’s a danger, though, that the hat might be interpreted as a religious symbol and banned in public places, as the French custom has it. Then the already endangered Finnish Grumpy would be in even bigger danger.

But seriously, we Finns have lot to learn from the French etiquette, and I should be more open-minded in my new cultural environment. It was yet very pertinent that when we went to see the latest Asterix movie, “Asterix in Britain”, my favourite characters in the film were naturally the fearless Vikings, whose biggest fear was being forced to become civilized. You have to know the Finnish classic novel “Seven Brothers” to get the joke about why this is so typically Finnish. What do they say again, "when in Rome"… Bah, I’m going put up some of that famous French “résistance” and crump my way through.

Home sweet moisissure

Vaikka koto-Suomessa on viimeaikoina keskusteltu asuntojen lisääntyvistä homeongelmista, on pakko vetää kotiinpäin suosikki-inhokkiasiassani. Nimittäin Ranskan asuntojen laadussa.

Muuttaessani Ranskaan yllätyin iloisesti poikaystäväni asunnon kohtuullisen nykyaikaisesta pohjaratkaisusta ja hiljattain pintakunnostetusta ilmeestä. Tilaa on riittävästi eikä maisemassakaan ole valittamista. Suomalaisena ihmettelin tietysti alkuun vessaa, jossa ei pytyn lisäksi ollut edes lavuaaria. Mutta kaikkeen tottuu.

Lähes kaikkeen. Seuraavaksi huomasin kauhukseni vessan ja keittiön seinien kosteuttaan lohkeilleen maalin välistä puskevat mustankarvaiset läikät. Hometta! Tässä vaiheessahan suomalainen tilaisi paikalle kunnan terveystarkastajan ja alkaisi sijaisasuntojen ja kosteustarkastusten rumba. Ranskalaiseen ajatusmalliin kasvanut poikaystäväni totesi sen sijaan olkaansa kohauttaen: "Don't worry, c’est normal." Viimeistään vuokraisännän kommetin: "Voihan siinä hometta olla, mutta se ei ole levinnyt moneen vuoteen", olisi pitänyt rauhoittaa minut. No, hyvä puoli tässä on se, ettei asunnon hometilannetta tarvitse arvailla, se on silmiinpistävän selvä.

Luennoituani jokusen kerran homeen terveyshaitoista päätimme viimein lähteä asuntometsälle. Mutta "coup de coeur" antaa odottaa löytämistään. Tupakan kellastamat seinät, minimaaliset, kalustamattomat kaasuliesikeittiöt, likaisilla kokolattiamatoilla sisustetut makuuhuoneet tai katutason asunnot, joissa seinää markkeeraa paljas rakennustiili ilman minkäänlaisia eristeitä eivät ole vielä vakuuttaneet vaihtamaan osoitetta. Suomalaiseen rakennuskantaan tottuneena minulla on ollut vaikeuksia sopeutua 1600-luvun pohjaratkaisuihin ja lämmitysteholtaan leivänpaahdinta vastaaviin sähköpattereihin. Skandinaavina ajattelen lähtökohtaisesti, että keittiökaapit ovat vuokra-asunnon kiinteitä kalusteita, että asukkaat eivät varasta käytävän hehkulamppuja, kellariparkki ei tulvi sateella eikä asunnon nurkista tarvitse syysilmoilla kuivata kondensaatiolammikoita.

Asuntojen metsästys on antanut mielenkiintoisen läpileikkauksen Ranskan asuntotilanteesta. Emmekä onneksi edes asu Ile-de-Francen alueella, jossa 12 neliön suihkuton yksiö kustantaa parhaimmillaan 900 euroa kuussa. Olemme opinneet, että kiinteistövälityssivujen kuvaukset ovat korkeintaan viitteellisiä ja että "epätyypillisiksi" kuvaillut asunnot voi suosiolla jättää vierailematta. Toisaalta vaatimuksemme ovat ehkä liian korkeita ja budjettimme liian matala. Onneksi paikkakunnallamme rakennetaan ahkerasti uusia kerrostaloja, joten ehkä "home sweet home" menettää pian kaksoismerkityksensä. Mutta jos vihdoin löydämme unelmiemme asunnon, mistä minä sitten valitan?

Mould is very irritating, both physically and mentally...

There’s been a lot of discussion about the growing mould and humidity problems in houses in Finland lately. Nevertheless, I’m pro-Finland when it comes to my favorite "most hated" -subject. The quality of French apartments, that is.

When I moved to France I was positively surprised by the relatively modern layout and lately renovated looks of my boyfriend’s current apartment. There’s enough room and the view isn’t bad either. As a Finn I was at first a bit confused with the toilet that has no sink. But you get used to all kinds of things.

Almost all. The next thing I noticed to my horror were the walls of our toilet and kitchen, where the flaky paint revealed patches of something dark and hairy. Mould! At this point a Finn would start calling specialist with hygrometers and demanding temporary lodging. My boyfriend on the other hand, accustomed to the French way of looking at this issue, merely shrugged: “Don’t worry, c’est normal.” At latest I should have content myself with the landlord's statement:“Sure there's some mould, but it hasn’t spread since years now.” The positive point here is that we don't have to guess whether the apartment has mould, it's pretty obvious.

After giving a couple of lectures about the health risks related to mould, we finally started the hunt for a new apartment. We just haven’t found that “coup de coeur” quite yet. Tobacco tained walls, tiny unfurnished kitchenettes with gas stoves, bedrooms decorated with dirty wall-to-wall carpets or street level apartments with bare brick walls with absolutely no insulation haven’t yet convinced us to change the address. Used to the Finnish housing, I have had some difficulties accepting the 17^th century layouts and electric radiators with the heating effect of a toaster. Coming from Scandinavia I imagine that rental apartments come with kichen cupboards, that the basement parking doesn’t flood with every rain, that the tenants don’t steal light bulbs from the hallway and that you don't have to dry up ponds of condensation water from the floors when the Autumn comes.

The house hunt has given us an interesting insight to the French housing situation. And luckily we aren't living in the Ile-de-France region, where a studio of 12 square meters with no shower can cost you anything up to 900 euros a month. We’ve learned that the descriptions on real estate adds are referential at best and you shouldn't bother to visit the "exceptional" appartments. It might also be that our expectations are too high and budget too low. Luckily there’s a lot of ongoing construction projects in our village, so maybe “home sweet home” will soon lose its Finnish double meaning. But if we finally find the apartment of our dreams, what do I complain about then?